Virpi Lummaa - julkaistu NF Uutisissa 1998
Kaikki mitä asunnollesi voi tapahtua hankittuasi nöffin
Kaikkien koiranpentujen kuuluu kai syödä kirjahyllyn alimman tason tarjonta muutamaan kertaan, nakertaa pölynimurin johto kahdeksaan erilliseen pätkään, raahata pihamaalta ylöskaivamansa marjapuska olohuoneen matolle ja järsiä kenkä tai pari. Useimmat pissivät lattialle, raapivat ovia, ja syövät tennissukat oksentaen ne neljän vuorokauden kuluttua - koirat nyt ovat sellaisia. Meillä tämä kaikki on kuitenkin saanut kaksimiehisen nöffikarhukoplan myötä uudet mittasuhteet...
Pomo teki pentuna pissimisen maailmanennätyksen - se pissi yksijalkaisen suuren pöydän kumoon. Kyllä meillä pentujen jätökset tietysti siivotaan lattialta - tapanani oli aina aamuisin ensimmäiseksi moppailla olohuoneen lattia kuivaksi. Viikkojen ja -valitettavasti- kuukausienkin kuluessa pyödän puinen paksu jalka oli kuitenkin imenyt niin paljon nestettä sisäänsä, että se alkoi väistämättä mädäntyä. Ulospäin kaikki näytti hyvälle, mutta jonkin ajan kuluttua pöytä antoi periksi ja alkoi kallistua kuin Pisan torni. Elämäntyönsä Pomo suoritti sittemmin ovien alalla.
Pomon mielestä 2 x 1 metrin kokoinen vaatekomero on talomme kivoin paikka. Sillä oli öisin tapana mennä komeroon petaamaan ja mylläämään lattialla lojuvia vaatteita, sulkea sisäänpäin aukeava ovi perässään, ja aloittaa kohta huolestunut haukkuminen. Vuosien päästä se sitten teki tämän kaiken päivällä ollessaan yksin kotona. Kun ensimmäinen kotiintulija, veljeni, joskus iltapäivällä valmistautui vastaanottamaan Pomon iloiset tervetuliasriehunnat, koti oli hiirenhiljainen. Pomoa ei löytynyt mistään, ulko-ovet olivat paikallaan - tilanne oli käsittämätön. 10 minuutin kuluttua vaatekomeron suunnalta kuului hiljaista rapinaa, ja karmea totuus paljastui. Pomo oli mennyt komeroon, sulkenut oven, ja haukkunut jotakuta vapauttamaan itsensä. Kukaan ei tullut, ja koira hätääntyi. Se haukkui entistä enemmän, kunnes ilma komerossa kävi kuumaksi ja tukalaksi. Se ryhtyi raapimaan ovea: se repi lattiamaton ja ovenkarmit irti, ja raastoi ovea epätoivoisesti kunnes sen kynnet kuluivat loppuun ja ikenet vuotivat verta. Löydettäessä se oli kuolemaisillaan läkähdyksestä. Tavallisesta lastulevyovesta se oli kovertanut noin sentin kerroksen pois ovenkahvasta lattiaan asti.
Siitä lähtien aamuisin tarkastettiin huolellisesti, että vaatehuoneen ovi oli visusti kiinni. Se ei kuitenkaan estänyt Pomoa - se oppi aukaisemaan oven ja uusi temppunsa. Nyt urakka oli kuitenkin helpompi, ja kun veli tällä kertaa palasi koulusta, Pomo esitteli innolla uutta koirankoppiaan. Se oli puhkaissut vaatehuoneen oveen nöffinmentävän reiän, ja kulki riemastuneena aukosta ulos ja sisään. Sittemmin se on sulkenut itsensä myös yhteen makuuhuoneista, ja tuhonnut sen oven, ikkunankarmit ja lattian metrin säteellä oviaukosta.
Toinen nöffimme, Terho, on kunnostautunut ruoka-alalla. Se murtautui yksinollessaan kuivamuonasäkille ja söi niin paljon kuin jaksoi - eli paljon. Se joi vesikuppinsa tyhjäksi, se joi vessanpöntön tyhjäksi - ja sitten se tuupertui vessan lattialle. Kotiintullessani löysin sen siitä, jalat pystyssä ja vatsa suurena kuin tynnyri. Se ei päässyt edes ylös. Terho on osoittanut samaa kovapäisyyttä kuin Pomo: se on uusinut hengenvaarallisen temppunsa ainakin neljästi. Uskoakseni en ole erityisen huithapeli ruokakaapin sulkemisen suhteen; Terho vain on nero varastamisessa. Eräänä iltana se oli paremman puutteessa keinotellut hyllyltä muropaketin ja kilon sokeria. Sokerit se oli kaatanut päälleen, ja syönyt loput. Muropaketti janotti sitä, ja kun se murtauduttuaan vessaan tunki sokerisen päänsä wc-pönttöön juodakseen, se sai kovan sokerikuorrutuksen. Palatessani kotiin koira pomppi holtitta, silmät palaen, ja hampaat loukkua lyöden ympäri taloa, ilmeisen humalassa valtavasta annoksesta sokeria. Seuraavan päivän Terho nukkui - joko väsyneenä järjettömästä riehunnasta tai ärtyneenä jomottavasta päänsärystä.
Juoksuaika kai sekoittaa useimpien narttujen pään, mutta Terhoon silläkin oli ensimmäisellä kerralla erikoiset seuraukset. Heräsin yöllä siihen, että koira seisoi sängyssä noin vatsan kohdalla yläpuolellani. Tönin sitä siirtymään jalkopäähän (olin unohtanut että se tahrii lakanat), kunnes hetken kuluttua tajusin sen lirittävän kaikessa rauhassa päälleni! Käytin äkeissäni koiraa ulkona, peseydyin ja vaihdoin vieraspatjaan. Noin tunnin kuluttua heräsin taas siihen että koira pissi surutta patjallani. Se kuunteli ällistyneenä karjuntaani, ikäänkuin ei olisi edes tajunnut mistä tässä riidellään. Asunnossani oli silloin vain yksi huone, ja epäluuloisena levitin viltin patjakseni ja kävin nukkumaan, tarkkaillen hulluksi tullutta koiraa jota en voinut edes teljetä yöksi toisaalle. Sama peli toistui aina kun nukahdin - aamulla heräsin paljaalta laverilta pyyhkeen alta. Terho jätti minut rauhaan siinä vaiheessa kun petivaatteet loppuivat.
Viimeisin takaisku oli oikeastaan omien puutteellisten kokkitaitojeni syytä. Lihapasteijat paloivat karrelle ja viskasin ne ulos lumihankeen käryämään. Kohta pihamaalla tallusteli kissamme Esteri, ilmeisen tietämättömänä niin pasteijoista kuin pian seuraavasta katastrofista. Terho näki kissan lähestyvän kallisarvoisia leipomuksia ja säntäsi raivostuneena ikkunaan ajaaksen mokoman tyhjäntoimittajan tiehensä. Pahaksi onneksi se ei saanut vauhtiaan pysähtymään vaan törmäsi 100 km tuntinopeudella lipastoon, jonka päällä jökötti isonpuoleinen televisio.... Television päällä olleet kukkapurkit lensivät kaaressa vastapäiseen seinään itse tv:n romahtaessa lasi edellä noin puolentoista metrin päähän lattialle. Siitä nousi sankka sinertävä savu, ja olisin voinut vannoa sen seuraavaksi räjähtävän. Penkoessani romukasaa huomasin lasin ja kuvaputken jauhona lattialla. Pienet sisäosat olivat irtoilleet, puukuoret hajonneet palasiksi ja takakansi lentänyt pois. Lekallakaan ei televisiota saisi usempaan kappaleeseen.
Sellaisella hetkellä pystyin vain toivomaan, että koira mielluummin olisi syönyt kuudennen kerran kaukosäätimen, oksentanut mummon pelargoniat hyttysverkkopalasten kanssa lammasnahkamatolle, tai edes niellyt veroilmoituksen ja muutaman englannin aineen. |
