Virpi Lummaa - julkaistu NF Uutisissa 1999
Myyttekö karhunpentuja valiovanhemmista?
Meillä oli sopimus Terhon kanssa: neljä pentua. Korkeintaan. Niitä tuli kahdeksan. Kahdeksan hyvän kodin löytäminen nöffinpennuille sydäntalvella osoittautui miltei mahdottomaksi tehtäväksi. Pennut olivat jo 10-viikkoisia, ja minulla oli ilmoituksia kaikissa mahdollisissa maan mainoskanavissa, turhaan. Puhelin ei ollut soinut viikkoihin. Rahat olivat loppu, tapetit, kaksi sohvaa ja sähköjohdot syöty, ruokaa kului noin säiliöautollinen viikossa ja nukkunut en ollut kunnolla sitten synnytyssupistusten alkamisen. Kuka vielä väittää että koiranpennuilla rikastuu?
Laitoin Keskisuomalaiseen ilmoituksen. Päätin tällä kertaa yrittää runollista linjaa, kaikki muu kun oli jo aiemmin kokeiltu:
Karhunpennut etsivät hyvää kotia! Luovutusikäisiä nöffinpentuja hyväluonteisista näyttelyissä palkituista vanhemmista.
Heti aamulla soi puhelin, ja minä riensin sydän pamppaillen vastaamaan. Miesääni tiedusteli, josko meillä on niitä ovia myytävänä? Minä kieltelin: ei varmasti, omatkin ovet on järsitty käyttökelvottomiksi. Pettyneenä arvelin lehden sotkeneen sivuillaan puhelinnumerot -- sinne menivät nekin sataset. Puhelin kuitenkin jatkoi soimista, ja nyt oli jo koiraihmisiä linjoilla. Naisääni kyseli millaisia niistä pennuista tulee.... minä aloitin pulppuilevan esitelmäni, joka oli jo siinä vaiheessa hioutunut laveaksi. Kymmenen minuutin monologin jälkeen soittaja kysyi josko pennut ovat ilmaisia. Tuli pari muuta soittoa, mutta aina olivat pennut väärää sukupuolta, väärää väriä, liian kaukana, tai sitten oltiin ostamassa ravihevosille lenkkiseuraa tai pihavahtia tyhjään koirankoppiin. En olisi uskonut koskaan kyllästyväni puhelimessa puhumiseen, mutta jossain vaiheessa koko homma alkoi ärsyttää. Miksi nämä kaikki ääliöt minulle soittavat? Illalla vielä soi puhelin. Keski-ikäinen nainen ilmoitti ottavansa yhteyttä lehti-ilmoituksen takia.
- Niin, niitä koiranpentuja, minä myöstelin.
- Jaa että mitä, ettäkö koiranpentua? Mitenkäs kun tässä minun lehdessä lukee että KARHUNpentuja. Nainen kuullosti kummastuneelta. Minua jo nauratti.
- Eivät ne nyt ihan karhuja ole, vaan karhunnäköisiä koiranpentuja... kyllä siinä ilmoituksessa piti lukea että nöffejä.
Nainen ei ollut ymmärtänyt, toisteli vain viiteen kertaan, että kuinka siinä hänen lehdessään sellainen virhe on, karhunpentuja. Pyh.
Minua alkoi raivostuttaa: mokoma debiili kylähullu, eikö se ikinä ole kiekikuvasta kuullut. Nainenkin alkoi ymmärtää että karhuja ei ollut olemassakaan, ja tuhahti ettei hän mistään KOIRANottamisesta ollut kiinnostunut. Ällistyneenä tiedustelin olisiko hän sitten ollut kiinnostunut karhunottamisesta?! -Kyllä kuulemma.
Sain mumistua osanottoni siitä etten voi auttaa, ennen kuin suljin puhelimen. Siis kyllä: joku tosiaan luulee että Suomessa myydään hyväluonteisia kotona kasvatettuja karhunpentuja tanskantuontivanhemmista päivälehdissä! Jäin odottelemaan seuraavaa sunnuntaita, jolloin saman ilmoituksen oli määrä ilmestyä lehdessä uudelleen. Miten kukaan tulee ikinä teettäneeksi toisen pentueen nartullaan? |
