Virpi Lummaa - julkaistu NF Uutisissa 2003
Nolojen tilanteiden nöffi
Koiranomistajana sitä joutuu joskus omituisiin tilanteisiin; sellaisiin, joista ei osaa edes uneksia ennen kuin ne toden totta jonain kauniina päivänä ottavat ja tapahtuvat. Koira pissii tai kakkii kummaan paikkaan, kiskoo omistajan nurin kaiken kansan nähden tai tervehtii naapuria iloisesti polveen nytkytellen. Uskon ja toivon, etten ole ainoa nolojen tilanteiden nöffinomistaja, joten pistäkääpä paremmaksi seuraavassa numerossa! Mikään ei ole niin hauskaa kuin nolojen tilanteiden vertailu, sitten jälkikäteen….
Ensimmäisen merkintä Nolojen Tilanteiden Kirjaani sattui vuosia sitten, kun olin kahden nöffini kanssa palaamassa lenkiltä kotiin. Olin juuri päästänyt koirat hihnasta kotitalon ilmaannuttua horisonttiin. Eikös juuri silloin rivitalon pihaan kurvannut jostain vieras auto, ja koirat säntäsivät tietenkin päätäpahkaa parkkipaikalle tarkistamaan tulokkaan - ja minä karjuen 100 metriä perässä minkä vain kintuistani pääsin. Kun puuskuttaen ehdin pihaan asti, ei nöffikaksikkoani näkynyt mailla halmeilla. Kauhukseni pian selvisi, että pihaan kaartanut auto piti sisällään naapuriin kyläilemään tulleet neljä mummoa - ja näiden lisäksi omat kaksi nöffiäni! Kun etupenkillä istunut täti oli ryhtynyt aukaisemaan auton ovea, oli ensimmäisenä paikalle porhaltanut Terho änkenyt hyväntahtoisesti oikopäätä ajokkiin sisään ja samalla vauhdilla tädin yli takapenkille toisten mummojen väliin istumaan ja näitä nuoleskelemaan; Pomo oli paraikaa jumissa Toyotan etupenkillä istuvan mummon ja kojelaudan väliin kiilautuneena. Voi herranjumala, siinä eivät selitykset riittäneet siitä, miten autoilua rakastavia koiria nöffit ovat!! Arvaatte paljonko oli kuolaa mummojen pyhämekoissa, ja sain kai olla tyytyväinen ettei kukaan saanut tilanteen vuoksi sydänkohtausta. Samainen tapaus toistoi vain viikkoja myöhemmin. Sillä kertaa riemastuneet koirani kinkesivät ahterinsa lehtiä jakamassa olleen posteljoonin autoon, joka oli huolettomasti jättänyt parkkeeratun ajokkinsa oven auki.
Vuosia myöhemmin, enkä kai yhtään viisaampana, päästin taas silloisen nöffikaksikkoni Pilkun ja Terhon kotikujalle kääntyessä irti löntystelemään. Juuri samalla hetkellä lähitalon pihasta säntäsi kaksi lasta intiaania leikkien ja hirmuisesti kiljuen kotiinsa päin, ja tottakai Pilkku ja Terho karauttivat täyttä laukkaa innoissaan näiden perään. Lapset (nyt kai henkensä edestä pinkoen) syöksyivät kotitalonsa ulko-ovesta sisään... ja minun kaksi yltäpäältä kuraista nöffiäni seurasivat avoimesta ovesta myös sisään! Itse jolkotin kauhusta melkein halvauksen saaneena perässä, koittaen vakuuttua kaiken olevan vain pahaa unta. Löysin koirani mutajälkiä seuraamalla helposti talon olohuoneesta innoissaan tutkimassa paikkoja ja maistelemassa pöydällä tarjolla olleita hedelmiä. Kaikki asunnon valkoiset matot olivat aivan hirvittävässä kunnossa; lapset keikkuivat ilosta hihkuen yläkerran kaiteella. Olin juuri raahamassa koiriani vähin äänin ulos, kun perheen pahaa-aavistamaton isä ilmestyi essu päällänsä pöllämystyneenä keittiöstä. Änkyttelin anteeksipyynnöt ja selitykset siitä miten heidän ulko-ovensa vain sattui olemaan auki, ja vetäydyin ripeästi koirineni takavasemmalle... Miesparan leuka oli loksahtanut ällistyksestä niin alas, ettei hän saanut koko aikana sanaakaan ulos suustaan. Koiria en vienyt pihalle valoisaan aikaan seuraavaan kolmeen kuukauteen. Jälkeenpäin ajatellen olisi kyllä pitänyt tarjota järkyttyneelle perheenisälle uusi mahdollisuus myöhemmin haukkua minut koirineni, ja käydä ainakin tarjoutumassa pesemään pilaantuneet matot. Mutta olin niin nolo, etten uskaltanut naamaani enää niillä kulmilla näyttää!
Oma lukunsa ovat tietenkin nolot astutusreissut. Koiranomistajien kesken mitkään tilanteet eivät näytä järin kummallisilta, sillä jokaisella on tusina vastaavaa tilannetta omassa muistissa. Mutta kun paikalle saapuu koiraton tavallinen tallaaja, monet tilanteet alkavat itsellekin näkyä ihan uudessa valossa. Oli uudenvuoden aatto, ja olin onnistunut houkuttelemaan tuoreen brittiläisen poikaystäväni Suomeen minua tapaamaan vakuuttelemalla, miten ihmeellistä on kokea vuodenvaihdos yksinäisellä saarella talven keskellä. Noh, tuo vuosi sattui olemaan kasvihuonevaikutteinen, ja saarireissusta ei lopulta huonon jäätilanteen takia tullut mitään. Päivä oli jo suuria luonnonelämyksiä odottaneelle poikaystävälle tarpeeksi ikävä pettymys, kunnes puhelin illansuussa soi ja selvisi, että meille olisi tulossa narttu astutettavaksi! Nolona selitin poikaystävälle, että uudenvuoden aatto tai ei, koirat astutetaan silloin kun narttu on kiimassa ja rakettijuhjat saisi kyllä nyt unohtaa. Astutuksen yrittäminen kesti tietysti ikuisuuden, ja sen jälkeen koirat jäivät kiinni toisiinsa pitkäksi aikaa. Poikaystävä päätyi lopulta makaamaan nartun ja sen selässä rötköttävän Oskari-poikamme alle, patistettuna auttamaan narttu-poloa uroksen painon alla. Tilanne kesti ja kesti, ja lopulta nuori narttu ei enää jaksanut. Uupuneena se pissata lorotti alimmaisena olleen poikaystäväni litimäräksi. Taisi olla unohtumaton uudenvuoden kokemus hänelle; suomalaista erikoisuutta!!
Ehkä kaikkien nolouksien äiti sattui, kun Terhon pikkuinen Onni-tytär oli pahimmassa riiviöiässä. Olimme olleet iltaa viettämässä lähibaarissa joidenkin työkavereideni kanssa, kun sain älynväläyksen jatkoista meillä – samallahan voisin näyttää heille syötävän suloisen pentuni, josta oli töissä riittänyt juttua jo viikkoja. Mitäpä siellä kotona juhlijoita odottikaan!?? Pentu-pahainen oli aikansa kuluksi murtautunut vessan roskikseen, ja kämppä on koristeltu yltäpäältä käytetyillä terveyssiteillä tai niiden puoliksi syödyillä kappaleilla... Tilanne kuului taatusti tapauksiin, joissa mikään selitys ei auta! Siivottuani itsekseni julmasti manaten sotkut pois istuimme vihdoin pöydän ääreen koittaen keskustella jostakin henkevästi. Onni-polo kuljeskeli surkeana ympäriinsä ihmetellen, miksi oli yllättäen joutunut mustalle listalle. Hetken päästä se säntäsi iloisesti ja hyvin itseensä tyytyväisen näköisenä luokseni makuuhuoneesta, sovintolahjaa suussaan roikottaen. Pyykkikorista se oli löytänyt käytetyt alushousut! Taisi mennä muillakin kuin minulla kahvit väärään kurkkuun, ja kumma kyllä kavereiden kateelliset kommentit suloisesta pennustani loppuivat siihen paikkaan.
Onneksi noloille tilanteille voi nauraa myöhemmin, vaikka tämä tapaus taitaakin yhä olla liian tuoreessa muistissa! |
